tiistai 4. elokuuta 2015

Frendit Joulujakso

Satuin huomaamaan lehdestä, että telkasta tulee Frendien Joulujakso, tai siis yksi niistä monista, ja tottakai katselin sen. Olen sitä ikäpolvea, joka katseli Frendit jo silloin, kun ne alkoivat tulla 90-luvulla - ja katselee toisinaan yhä edelleen. Sillä mikäs sen mukavampaa ajan viihdettä kun Frendit :).

Kyllä tässä eilisessäkin jaksossa joulutunnelmaan pääsi. Phoebe etsi isäänsä jota ei ollut koskaan tavannut jouluaattona Chandlerin ja Joyen avustuksella. Pojilta olivat joululahjat ostamatta, ja ostivatkin ne huoltoasemalta sillä välin, kun Phoebe kävi vessassa. Esim. limsaa ja WC-istuimen suojuksia :).

Sillä välin Monica ja Rachel järjestivät joulubileitä, ongelmanaan hajonnut patteri ja kuuma asunto - sekä jankkaava Ross. Ross oli aiemmassa jaksossa onnistunut munimaan, sillä oli tehnyt listan Rachelin hyvistä ja huonoista puolista, ja Rachel oli löytänyt listan, ja luonnollisestikin suuttunut. Nyt Ross pyysi Rachelia tekemään listan Rossista, ja tämä tekikin sen, ja listalle pääsi siis mm. tuo jankkaaminen.

Lopulta yö vaihtuu joulupäivän puolelle, ja ystävykset kokoontuvat jakamaan lahjojaan.

Kuten olen ehkä aiemminkin sanonut, minä tykkään tällaisista hyväntuulen ohjelmista. Ja tottakai jos ohjelma on vielä jouluinen niin onhan se iso plussa! Mutta Frendejä tykkään katsella oli ne joulujaksoja tai mitä jaksoja vain. Itselläni  niitä ei ole dvd:nä, mutta jatkuvastihan niitä telkusta tulee - onneksi. Mutta jos näistä olisi olemassa jouluboxi, niin voisin harkita ostamista.

Miten siellä, iskeekö Frendit? Mukavaa tiistaita! :)

2 kommenttia:

  1. Frendit iskee kyllä ja lujaa. Koskaan en kyllästy niihin ja oli lemppari ohjelmani jo tuolloin 90-luvulla. :)
    Dvd.t vasta ostin kokoelmiini.

    VastaaPoista
  2. Joo, jännä juttu miten niihin ei kyllästy. Itsekin olen harkinnut dvd:boxien ostoa. On yksi parhaimmista sarjoista :).

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi :)