torstai 10. joulukuuta 2015

Joulukalenteri Luukku 10


Joulukalenterini sisältää joulumuistoja eri vuosikymmeniltä. Olen kerännyt muistoja eri henkilöiltä syksyn mittaan. Suuret kiitokset kaikille, jotka jakavat muistonsa meidän kanssamme! Sinäkin olet erittäin tervetullut kertomaan omia muistojasi kommenttikentässä, tai ihan mitä tahansa ajatuksiasi. :)

 

Joulumuisto 1950-luvulta tuolloin noin 5-vuotias tyttö:


Odotin jo edellisenä jouluna Joulupukilta kovasti nukenvaunuja, mutta niitä ei tullut. Mutta sitten ne tulivat; punaiset, työnnettävät, puiset nukenvaunut, joissa oli Päivi-nukke. Itse Joulupukki tuli, ja toi ne.
Veljeni sai polkuhevosen, mikä ei ollut kokonaan paketissa, ja veljeni katseli sitä koko ajan Pukin vielä meillä ollessa.

Yhtenä jouluna meille tuli kaksi Joulupukkia, ja olin ihmeissäni. Kysyin siskoltani, miksi niitä tuli kaksi. Sisko sanoi jotain joulupukin apulaisesta, mikä ei ollut oikein vakuuttavaa.

Lisäksi muistan vielä, kun yhtenä jouluna Joulupukki puhui naisen äänellä, ja sekin tuntui kummalliselta.

4 kommenttia:

  1. Kun olin lapsi meillä ei käynyt pukkia. Kaupoissa kyllä kävimme pukkeja katselemassa. Kun omat lapset olivat pieniä tilasin pukin pari kertaa. Ensimmäiselläkerralla kaikki sukui mainiosti, mutta toisella kerralla pukki oli tainnut ahnehtia vähän liikaa paikkoja ja lahjojen jako olivartissa ohi, eikä lapset tykänneet kiireestä yhtään. Siihen loppuivat pukkien käynnit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireinen pukki ei varmasti ole kiva jouluaattona. Mulla ei ole paljon kokemusta tilatuista pukeista. Muistaakseni yksi oli, kun olin lapsi. Muuten ne taisi olla kaikki jotain tuttuja. :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤