maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukalenteri Luukku 7


Joulukalenterini sisältää joulumuistoja eri vuosikymmeniltä. Olen kerännyt muistoja eri henkilöiltä syksyn mittaan. Suuret kiitokset kaikille, jotka jakavat muistonsa meidän kanssamme! Sinäkin olet erittäin tervetullut kertomaan omia muistojasi kommenttikentässä, tai ihan mitä tahansa ajatuksiasi. :)

 

Muistoja koulun joulujuhlista 1980-luvulta, silloin oppilaina olleet muistelevat:


Koulun joulujuhlat pienessä kyläkoulussa olivat tosi tunnelmallisia ja ihania. Niitä alettiin valmistella jo hyvissä ajoin syksyllä, ja niihin todella panostettiin. Joululauluja harjoiteltiin kovasti, sillä niitä laulettiin juhlissa paljon! Lisäksi ohjelmassa oli mm. runoja ja soittoesityksiä sekä tietenkin joulunäytelmä.

Koulun juhlasalissa oli joulukuusi, missä oli koristeet ja kynttilät. Oppilaat esiintyivät esiintymislavalta, missä oli oikein kulissitkin.

Tunnelma oli jännittyneen jouluinen. Vanhemmat olivat varmasti liikuttuneita, ja lapset lavalta kuikuilivat, että missä ne omat vanhemmat istuvat.

Oli tärkeää pukeutua nätisti juhliin. Olihan joulujuhlat iso juttu, ja koko syksyn ja talven kohokohta. Juhlan jälkeen mentiin luokkaan, missä saatiin todistus, sekä paperipussi, missä oli omena, pipari ja karamelli. Usein oppilaat veivät opettajalle kukkasen. Sitten lähdettiin hyvällä joulumielellä kotiin joululoman viettoon!

3 kommenttia:

  1. Ihana jouluinen muisto! Itsellä aika samanlainen muisto ala-asteen joulujuhlista.
    Silloin pukeuduttiin juhlavasti ja kivat joulunäytelmät. Luokassa saatiin se todistus ja jäätelö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä saatiin jäätelö kevät juhlassa ja joulu juhlassa pipari ja omena.:) Kovin tutun oloinen oli tämäkin muisto. Itse en kyllä panostanut pukeutumiseen.

      Poista
    2. En muista, että oltaisiin saatu jääteloä. Mutta voi olla, että en vaan muista, kun siitä on niin kauan aikaa :D. Nämä joulujuhla ja kevätjuhla-muistot on niin ihania! :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤