perjantai 28. lokakuuta 2016

Syvältä koskettava kirja Bobin Joulu


Haluan teille vinkata tästä hyvin koskettavasta kirjasta, joka on täynnä joulumieltä aidoimmillaan ilmaan krääsää ja mitään ylimääräistä.

Tarina on tosi, kertoo James-nimisen miehen tarinaa hänen itsensä kertomana. Hänellä on ollut hyvin vaikea elämä huumeriippuvuuden ja muiden vaikeuksien kanssa, ja hän on myös asunut Lontoon kaduilla. Mutta hän on päässyt kuiville ja saanut elämänsä hallintaan. Ja kuka häntä sitten on auttanut? Katsokaapa kuvassa olevaa oranssia kissaa. Se vaan päätti muuttaa Jamesin luo. Alkoi seuraamaan Jamesia Lontoon kaduilla, hyppäsi jopa samaan bussiin. Kissan nimi on Bob, ja Bob muutti Jamesin elämän. 

Tässä kirjassa kerrotaan Jamesin ja Bobin joulusta aikana ennen kuin James oli kirjoittanut vielä yhtäkään kirjaa heidän vaiheistaan, eli raha oli hyvin tiukalla. Ja tottakai James kertoo Bobin joulutavoista <3 Tykkäsin niin tästä kirjasta! Ja tosiaan, niitä kahta aiemmin kirjoitettua kirjaa ei tarvitse olla luettuna ennen kuin alkaa tätä lukea, sillä James kertoo myös tässä kirjassa taustoistaan. 

Ja hei, leffakin on tulossa! Sitä jään nyt odottamaan!!

Oletko sinä lukenut Jamesin ja Bobin vaiheista? Mukavaa perjantaita! :)

20 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta!
    Kiva, kun vinkkasit kirjasta!
    Mukavaa, jos elokuva on tulossa jossain vaiheessa. Sen haluan ehdottomasti nähdä!
    Ihanaa perjantaita Johanna!😊❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Juu, tämä on ehdottomasti vinkkaamisen ja kaiken mainonnan arvoinen kirja. Niin sympaattisia ovat Bob ja James!
      Ja sama juttu, haluan ehdottomasti nähdä elokuvan!
      Ihanaa perjantaita sinullekin! :)

      Poista
  2. Muistan lukeneeni jonkun kirjabloggarin postin tästä samasta kirjasta.
    Saattoi olla Marjatan kirjaelämyksiä. Oikeassa olet kun toteat että
    joulumieli on aidoimmillaan ilman krääsää. Mutta saan sitä krääsääkin
    vähän olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toki krääsääkin saa olla, ja meillä onkin kaikenlaista jouluista tavaraa yllinkyllin :) Mutta tämä kirja on hyvä muistutus, että ilmankin tulee aito ja ihana joulumieli <3

      Poista
  3. En ole vielä lukenut mutta ehkäpä nyt. Kiitos vinkistä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kannattaa lukea. Hyvää viikonloppua sinulle myös! :)

      Poista
  4. Olen lukenut sen ekan kirjan, tää on pakko lukea! Odotan myös sitä leffaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, olen lukenut ekan kirjan. Mutta nyt kyllä päätin lukea myös tokan. Ja niinpä, tulispa jo se leffa! <3

      Poista
  5. Varasin tämän kirjastosta, toivottavasti saan sen jouluksi lainaksi. Uteliaisuuttani lainasin ensimmäisen osan ja hyvin kisuinen tunnelma kirjassa on. En tiennytkään etto Bob kissasta on tulossa elokuva, se täytyy sitten todellakin nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat jouluksi, kyllä tämä kirja tuo joulutunnelmaa <3 Minä pidin kovasti ekasta osasta, nyt aion lukea myös tokan osan. Juu, elokuva on nähtävä! :)

      Poista
  6. Huippu hyvä kirja, niinkuin edellisetkin. Koskettavaa lukea, miten Jamesin on niin vaikeaa saada edes lämpöä kotiin. Elokuvaa odotan jo kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, huippu hyvä! Minuakin kosketti suuresti, miten vaikeaa se lämmön saanti on, ja kaikki. Ja miten pienistä asioista he Bobin kanssa ovat niin tyytyväisiä, mitä monet ihmiset pitävät itsestäänselvyyksinä. Kyllä, elokuvaa odotan myös minä kovasti!

      Poista
  7. Ei ole tuttu kirja, mutta varmasti lukemisen arvoinen! Täytyykin käydä kirjastossa katsomassa, jos tämä sieltä löytyisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä katsomassa tai varaamassa. Mullakin tämä oli varauksessa, ja jonoa oli, on niin suosittu kirja. :)

      Poista
  8. Kiitos vinkistä! Ei ollut tuttu tarina. Hyvä, jos leffa on tulossa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Leffaa odotellessa :)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Ihanan valoisaa ja tunnelmallista teillä jo :) Mä joudun sinnittelemään vielä reilu kuukauden, vasta kun muutettu niin laitan valot kun ei kannata virittää ja purkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, turha niitä on ees taas veivata. Ja äkkiä se reilu kuukausi menee. Ihana sitten päästä laittamaan uutta kotia ja sisustamaan :)

      Poista
  10. hei minulla on ne kaksi edellistä kirjaa vielä en ole alkanut lukeen, mutta aijon kyllä lukea. Sain ihan ilmaiseksi ne kirjat yhdeltä ihanalta ihmiseltä. <3 kun olen lukennut täytyy kyllä miettiä siitä joulu kirjasta nyt näin että on ilmestynyt kirja kauppuihin mutta ovat vielä aika tyyritä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti lukea. Olipa ihana ihminen, kun antoi kirjat <3 Niin ja kyllähän tämän joulukirjankin hinta tippuu jossain vaiheessa, ja se varmaan julkaistaan myös pokkarina. Ostan itsekin sen varmaan jossain vaiheessa :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤